Seinäjoen kaupunginteatteri  
- - etusivu - ohjelmisto - aikataulut - palvelut - esittely - lipunmyynti -
 
-




LIPUNMYYNTI

(06) 416 2600

SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI
Alvar Aallon katu 12
60100 SEINÄJOKI

» Palaute

Valitse tekstikoko :

URHEAT

Kesto n.2h 30min.
 
Tarina Tapperin veljesten kasvusta ja Suomen kansan sisusta

Painia, mäkihyppyä, hiihtoa ja juoksemista. Sitä oli Tapperin veljesten lapsuus vuolaan kosken rannalla Saarijärvellä. Nelikosta kasvoi yksi Suomen taiteen merkittävimpiä veljessarjoja: Harrista ja Markosta tuli kirjailijoita, Kainista kuvanveistäjä ja Yrjöstä lavastaja. Mutta sitä ennen he viilettivät kallioisissa metsissä, piirsivät ja veistelivät. Ja menestyivät kansallisella tasolla urheilussa.

Urheat-näytelmässä eletään veljesnelikon rinnalla suomalaisten olympiavoitot, sodan varjot ja aikuistuminen jälleenrakentamisen aikaan. Veljeksiä esittävät sekä kymmenvuotiaat vekarat että aikuiset näyttelijät. Miehet palaavat lapsuudenkotiinsa tarkoituksenaan laskea kotikoski vielä kerran. Kullakin miehistä on yhteisestä lapsuudesta omat tarinansa ja muistikuvansa.

Näytelmä ei kerro veljesten vuosista taiteilijoina, mutta antaa osviittaa siitä, miksi heistä tuli taiteilijoita. Pienviljelijä- ja uittomiesten perheessä luonto - koski, metsä ja eläimet - eivät olleet tärkeitä vain hyödyn kannalta. Niihin liittyi myös kauneusarvoja. Perheen luovuus ylsi yli arjen askareiden. Äiti veisti puuveistoksia ja maalasi huoneentauluja myyntiin asti. Tarinoivan ja alati laulavan Isä-Vihtorin akatemiassa pojat harjoittivat tasapuolisesti niin henkisiä kuin fyysisiäkin lajeja.

Urheat perustuu suomalaisten rakastaman kirjailijan Harri Tapperin tuotantoon. Näytelmän on kirjoittanut Vesa Tapio Valo ja sen ohjaa Katariina Lahti.

”Minun on saatava Voitto-siteet, monot ja rottinkisauvat. Minä olen koulun hiihtomestari!”

TEKIJÄTIEDOT
Kirjailija Harri Tapperin teosten pohjalta
näytelmäksi kirjoittanut..... Vesa Tapio Valo
Ohjaus............................... Katariina Lahti
Lavastus.............................. Karmo Mende
Pukusuunnittelu............... Riikka Aurasmaa
Valosuunnittelu... Jukka Kyllönen (vierailija)
Äänisuunnittelu........ Juha Tuisku (vierailija)
Järjestäjä............................ Paula Malinen
Näyttämömestari.............. Risto Virtaniemi


ENSI-ILTA

25.9.2010 klo 19.00
» Aikataulu



TAPAHTUMANUMERO: 22135

Lippumyymälä (06) 4162 600
Lippupiste 0600 900 900
(1,75 EUR + pvm) joka päivä 7 - 22
ROOLEISSA

Vihtorin ja Ainon perhe

Marko.............................. Kari Rakkola (vierailija)
Harri....................................... Matti Suokonautio
Kain.......................................... Ville Orttenvuori
Yrjö.............................................. Osku Haavisto
Veljeksiä pieninä esittää kaksi neljän lapsen ryhmää.

Edelliset sukupolvet:

Janne Tapper....................................................... Timo Kankainen
Tilda Tapper....................................................... Kyllikki Kuningas
Vihtori Tapper, edellisten poika.................. Pauli Poranen (vierailija)
Kohlström, vaatturimestari......................................... Juha Kingelin
Aino Tapper, edellisen tytär.......................................... Sari Jokelin

Sukua ja kyläläisiä:

Oskar Tapper, Vihtorin veli Äänekoskelta............................................ Jari Pylväinen
Linjalan Hannes, Vihtorin serkku ja Oivan isä................................. Heikki Vainionpää
Oiva........................................................................................... Sakari Saikkonen
Vihkipappi/opettaja/SK-mies.................................................................. Esa Ahonen
Kolme Pajupuron naista/kolme surupukuista/koulutytöt Aili, Raakkel ja Irja/kolme sairaanhoitajaa................. Kyllikki Kuningas, Mia Vuorela ja Jelena Jokelin-Muilu

Harri Tapper - Lumoava tarinaniskijä
Opettajana pitkän uran tehnyt Tapper (s. 1929) on suomalaisten rakastama kirjailija, jonka tuotantoa kuvataan maagiseksi realismiksi ja suomen kieltään säihkyvimmäksi sitten Aleksis Kiven. Saarijärvellä tunnettuun taiteilijaveljessarjaan syntynyt Tapper ammentaa kirjoissaan suvustaan ja onnellisesta lapsuudestaan. Urheat-näytelmä perustuu teoksiin Kirkonrakentajaveljekset, Näin syntyvät revontulet, Kerrothan, oi koivu, Tulva, Suku puussa sekä Finlandia-ehdokkaisiin Missä kurkien aura on ja Pitkäsuisten suku. Kirjailijan tuorein teos on 2009 ilmestynyt Keisari ja kääpiöt. Tapper sai Kirjallisuuden valtionpalkinnon 2003. (kuva: Vertti Teräsvuori)


.